torstai 26. heinäkuuta 2012

Kuulen

Voih, mulla ei oo ollut mitään postausaihetta hetkeen. Kunnes sain toiveen: musiikki.
 Jes jes! (: 

Olen aika kaikkiruokainen musiikin suhteen. Mieleni vaihtelee, ja kuuntelen yleensä jotain tiettyä bändiä tai biisiä pari kuukautta kokoajan. : D Sitten kyllästyn, ja siirryn uuteen. Olen siis puhkikuluttaja.
En kuuntele paljon radiota, enkä seuraa top-listoja, joten löydän musiikin yleensä vähän jälkijunassa.. Mutta minua se ei haittaa! (:

Minulla itselläni on neljä erityisen rakasta musiikkilevyä: 


Ikivanha, tai kai äidin vanha, Twisted Sister. Tämänkin yllättäen kulutin puhki, kun olin kai jotain 14 kesäinen..


Ja kolme Volbeatia. (: 

So I'm a true

Näiden lisäksi on ihan oikeana vinyylinä Scorpionsia, ja erityisen rakkaassa muistissa Problems?'ien levy, jonka kerran lainasin, enkä koskaan saanut takaisin. ):

Nykyisimmin tulee ymmärrettävästi vähemmän kuunneltua levyjä, koska enemmän käytän spotifya, ja siksi niitä onkin noin vähän.
Toki meiltä löytyy iso laatikollinen musiikkia, mutten jaksanut sitä sängyn alta kaivaa, ja ruveta kuvaamaan. (:
Sen sijaan ajattelin laittaa teille ihan näytteitä, Youtubesta:


Erityisen ihana kappale. Kuunnelkaa, miten kauniisti suomen kieli taipuu ruotsalaisen suuhun.. Just love it! (:


Vähän toisentyylistä.. 


Klamydiaa, tottakai. (: Ehdottoman hyvä biisi, joka (varoitus!) jää soimaan päähän. 


"Sunnuntaibiisi". Valloittava melodia, upea ääni laulajalla.. ♥ Tätä kulutetaan puhki juurikin nyt..


Näyttäisi pahasti siltä, että makuni on kuitenkin kallistunut enemmän rockin puolelle, vaikka toisin yritänkin väittää. (:


Musiikillista torstaita kaikille! (;

1 kommentti:

  1. Volbeat on yksi mun lemppareista! (:
    ++ Toi vika linkkaamasi biisi on aivan ihana! Soinut tässä jo pariin kertaan replayna. :D

    VastaaPoista