lauantai 23. kesäkuuta 2012

KKV-koru 4

Tänään aion nautiskella.

 Sopii siis erittäin hyvin tähänkin päivään. (:


Tehtävänanto oli tehdä rannekoru, jossa on jotain sinistä ja paperia. Paperi tuli lehdistä, niiden toiset puolet ja korussa olevat helmet taas ovat sinisiä.


Neljä helmeä, joista kaksi on millefiori-koristeisia, yksi kuuhelmi ja sitten ihan sileä vaaleansininen helmi (näyttää valkoiselta kuvassa..).




"Nauti"-teksti on salpalukossa kiinni.



Tällainen siis tuli. (:

Ensin olin kyllä jo kaavaillut koruun hieman eri tekstit, jotka minulla oli valmiina odottamassa käyttöä.
Niille kävi kuitenkin näin:

Eli laminointi meni ryttyyn. ):
Etsiskelin sitten lehdistä uudet tekstit, ja varmuuden vuoksi kontaktoin ne käsin. (:
Alkuperäisessä suunnitelmassa lause olisi ollut lyhyempi, joten helmiä olisi ollut enemmän. "Nauti" olisi tullut samalla tavalla..

Nyt teksti on pitempi, ja peittää koko ranteen, joten helmet ovat vähän kuin sivuosassa.
On se kyllä hyvännäköinen näinkin. (:


Eilen olikin sitten ensimmäinen päivä, kun en kirjoittanut tänne mitään.. 
Niin kiirettä piti koko päivän. Aamupäivästä lähdettiin äitini luo, ja kotiin saavuttiin vasta iltamyöhällä. Tänään on luvassa samanmoinen päivä, ainakin tuon illan osalta, joten en kerkeä vielä laittelemaan tänne juhannuskuvia. Huomenna sitten tulee ehkä jättipostaus täynnä niitä. (:

Ja anteeksi tämän kiireellä kirjoitetun tekstin ala-arvoisuus, petraan sitten huomenna, kun siihen on aikaa. Nyt alkaa taas olla jo kiire. 

Oikein oikein hauskaa juhannusta!! (:
 ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti