Koru-teemaviikko jatkuu onnistumisen jälkeen täydellisellä epäonnistumisella:
Ostin ennen joulua alennusmyynnistä hopeasavea. En ollut aiemmin raskinut, mutta puoleen hintaan uskalsin ottaa kokeiltavaksi pienen putelin.
Meni jokunen päivä, kunnes uskalsin vähän kokeilla maalata pihlajanlehtiä. Maalasin niitä muutamana päivänä, jotta tulisi tarpeeksi paksu kerros maalia. En oikein ymmärtänyt, miten maalia piti sekoittaa veteen, joten vetelin pullosta vain märän siveltimen avulla kuivasta maalista ainesta.
Meni jokunen viikko, enkä uskaltanut polttaa töitä vielä, joten ajattelin maalata vielä muutaman ruusun terälehden. Samalla tavalla, kuin pihlajanlehdetkin.
Sitten pyysin mieheni käsittelemään kaasupoltinta, kun en itse uskaltanut.
Ja sitten kaikki meni pieleen.
Poltin sytytti huolella säilömäni teokset palamaan niin, että hopeasavi kärysi mukana. Kun pellillä alkoi näkyä vain mustaksi hiiltyneitä kasoja lehteä ja hopeamaalia, luovutimme.
Jokunen palamaton lehtinen taisi jäädä vielä talteen, samoin kuin savea.
Säästän ne tietysti odottamaan, aivan kuten kutistusmuovinkin aikoinaan, koska saatan vielä joku päivä onnistua. (:
(Kunhan jaksaisin perehtyä tekniikkaan vaikka lukemalla siitä ensin, toisin kuin yleensä..)
Oliskohan tästä linkistä apua siinä tehdään oikeista lehdistä hopeakoruja sivulla vähän alempana.
VastaaPoistahttp://vihdinkivikoru.blogspot.fi/