keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Koruviikko: helmityö (ohje)




Koruviikko jatkuu pienellä helmikoruohjeella. Varsin vähän käytän itse kyseistä tekniikkaa, mutta viimeaikoina olen päässyt puuhastelemaan sen parissa rankasti erään tilauksen muodossa. Tehdastyön lisäksi olen innostunut taas uudestaan ottamaan neulan ja lankaa käteen koruharrastuksissa myös "vapaa-ajalla".
Tämän ansiosta (ja siksi, että blogiini päädytään usein hakusanoilla "helmityöohjeet", vaikken ole ohjetta ennen tehnyt) päätin tehdä teille minitutoriaalin aiheesta. Opi tekniikka, inspiroidu ja suunnittele ja toteuta itse mahtavat helmi"kudonnaiset"!

Lähdetään liikkeelle ihan perus-ympyrästä, tai kukasta. Tähän tarvitaan parillinen määrä helmiä, enemmän kuin kaksi kuitenkin. Yleensä kukka tehdään kuudella helmellä, minä halusin tiiviin ja vähemmän kukkamaisen tuotoksen, joten valitsin määräksi neljä. No, pujotetaan ne neljä helmeä lankaan, ja viedään lanka uudestaan ensimmäisestä helmestä. Kierrät ikäänkuin ympyrän langalla tuoden sen takaisin ensimmäisen helmen luo, ja viet sen siitä uudelleen läpi. Vain yhden helmen läpi. Kiristä lanka, ja saat ympyrän.

Otetaan sitten kolme helmeä (yksi vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella, oli helmimääräsi mikä tahansa) ja viedään ne samoin ympyräksi. Viet langan lopulta taas saman helmen läpi, kuin viimeksi, eli ensimmäisen ympyrän ensimmäisestä helmestä. Tämän jälkeen vie lankaa kaksi helmeä "eteenpäin" juuri tekemääsi ympyrää pitkin. Eli niin, että lanka tulee nyt toisen ympyrän alimmaisesta helmestä. Toivottavasti taas kuvan ja tekstin yhteistyöllä saadan ymmärretyksi ohje..  : D 
Tässä vaiheessa lienet huomannut tekniikan, ja ladot taas kolme uutta helmeä lankaan, kiristät ympyräksi ja menet kaksi helmeä eteenpäin jne.. Koko matka tehdään tätä samaa yllättäen yksinkertaista kaavaa.

Kun olet tyytyväinen ympyröiden määrään, päättele työsi. Minä vedin langan takaisin alkupäähän helmiä pitkin ja solmin siellä. Käytin nylon-lankaa, joten päättelin sen solmun jälkeen polttamalla. 



Valmistä työtä voit käyttää sitten missä huvittaa.
Tämä on hyvin simppeli aloittelijan ohje helmitöistä kiinnostuneille.
Kirjakaupoista ja kirjastoista löytyy ihan valtavasti kirjoja, joissa opetetaan samankaltaisia tekniikoita, joten kannattaa tutkia niitä myös. (:



1 kommentti: