tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kauhukertomus



Viikonloppuna, tarkemmin sanoen perjantain ja lauantain välisenä yönä, tapahtui jotakin kamalaa.
 Kylpyhuoneemme oli sen jälkeen täynnä punaisia läiskiä, punaiseksi värjäytyneitä hanskoja, oudon näköisiä pulloja, saksia ja hiuksia..
 Se oli raakaa, suorastaan murha!
 Näin ajattelin, ja menin paniikkiin heti tekemäni jälkeen.
 Miten minä tästä selviäisin? Mitä minulle nyt tapahtuu? Mitähän kaikki sanovat?

Tekoni jälkeen jouduin kuulusteltavaksi. 
Tässä otteita kuulustelupöytäkirjastani:


"Oli aivan tavallinen perjantai-ilta. Mieheni ja poikani olivat menneet nukkumaan, mutten itse saanut vielä unta. Itselleni vieläkin epäselvästä syystä otin sakset ja menin kylpyhuoneeseen."

Tältä näytin vain hetkeä ennen kamalaa toimintaani.

"Osasin arvata, mihin se johtaisi. Olen tehnyt näin ennenkin. En silti osannut lopettaa ajoissa. Pidin saksia kädessäni, toisessa kädessä pitelin tukkaa, ja sitten.. ..leikkasin. (nyyhkytystä)"

"Kun olin päättänyt toimintani saksien kanssa, kävin parvekkeella miettimässä tekoani. Tässä vaiheessa olisin voinut lopettaa, mutta päätin jatkaa toimintaani, vaikka olin tietoinen siitä, mihin kaikki johtaisi. En yrittänyt pyytää apua tai koettanut itse aloittaa elvytystä tässä vaiheessa. Sen sijaan otin esille kaksi hiustenvärjäys-pakettia."

Toditusaineisto: kuva käytetystä väriaineesta.

"Väri oli halpaa, ostettu samana iltana Iin Kärkkäiseltä. En muista, olinko aiemmin käyttänyt juuri tätä väriä. Ajattelin sen toimivan, vaikka minulla olikin tummat hiukset, koska paketin kyljessä luvattiin niin, ja aiemmin kokeilemani värit ovat myös toimineet."

"Kun aloin levittää väriä, haistoin aivan hirvittävän hajun. Levitin ensin toisen paketin, ja totesin, ettei se riitä. Sekoitin sitten vielä toisenkin värin, ja levitin sen päähäni. Varmistin, että joka ikinen hius sai tätä ainetta. (itkua)"

"Istuin hieman alle 30 minuuttia olohuoneessa ja odotin. Päätäni kirveli, mutta tiesin, että se loppuisi pian. Olen tuntenut sen saman kirvelyn usein ennenkin. Menin sitten pesemään väriä pois, kun tiesin, että se on vaikuttanut tarpeeksi kauan. Otin paketin mukana tulleen hoitoaineen viimeistelläkseni toimintani. Kun avasin sen, sain vastaani vieläkin pahemman hajun. Käytin aineen jokatapauksessa. Kadun sitä teossani eniten."


Kuvia minusta teon jälkeen.

"Seuraavana aamuna huomasin, että en saanut aikaan sellaista lopputulosta, kuin olin halunnut. Pakotin hiukseni kärsimään ensin leikkaamisesta, jolloin niistä tuli liian lyhyet. Sen jälkeen kaikki ne joutuivat kärsimään huonosta värjäyksestä ja ennenkaikkea hirveästä hajusta. Haju ei lähtenyt hiuksista edes pesemällä, ja vieläkin, kolmen päivän jälkeen, hiukseni joutuvat haisemaan hirveältä. Kadun tekoani syvästi."


"Tuomiota langetettaessa toivon, että tuomiooni vaikuttaisi alentavasti se, että joudun itsekin kärsimään hiusten kohtalosta ulkonäköseikkojen takia. Sekä se, että olen yrittänyt korjata vahinkoja jälkeenpäin pesemällä hiuksia hyväntuoksuisilla shampoilla ja suihkuttamalla niihin samantuoksuista hoitosuihketta. Olin tekoni aikaan hyvin epätoivoinen, ja halusin kovasti hiusteni parasta."

"Vannon, että seuraavan kerran muistan käyttää värinpoistoa, enkä enää koska osta tätä "elea"merkkistä hiusväriä."

Tuomioistuin langetti minulle tuomion:
"Syytetyn tulee korvata vahingo hiuksilleen tehohoidolla. Hoito voi olla kotona tehty. Syytetyn tulee värjätä hiukset mahdollisimman pian uudestaan, käyttäen tälläkertaa oikeanlaisia välineitä ja hyvälaatuisia värejä, sekä tehdä ensin värinpoisto. Syytetyn tulee pyytää jotakuta muuta leikkaamaan hiuksiin kaunis malli tai hänen tulee käydä kampaajalla. Tuomiota langetettaessa otettiin huomioon, että syytetty joutuu elämään tekonsa kanssa pitkään kärsien sen aiheuttamista ulkonäköhaitoista, sekä se, että hän tuntuu selkeästi katuvan tekoaan."

Lupaan ja vannon, että toteutan tuomion määräämät toimet pikimiten. (:

 Ja väri oikeasti, ihan oikeasti haisi kammottavalle! En tarkoita tällä sitä tavanomaista hiusvärin hajua, vaan jotakin paljon kamalampaa. Ja tukkani haisee edelleen. ): Yäk.

Anteeksi myös blogin heitteillejättö. Lupasin tehdä tämän postauksen jo viikonloppuna, mutta minulla ei ollut kunnolla aikaa. Eilen makasin sohvalla ruokamyrkytyksen kourissa, joten ei ollut mitään asiaa koneelle niin pitkäksi aikaa, kuin kuvien muokkaaminen ja kirjoitus vaatii..
Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, vai mitä? (:

 ♥



4 kommenttia:

  1. Aina ei voi onnistua...
    Ei noi mun mielestä näytä lainkaan pahalta. (: Tosin siitä hajusta nyt en sitten tiedä... :D

    Mutta tää oli hauskasti kirjoitettu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tohon leikkaukseen kyllä tottuu, ja sehän kasvaakin nopeasti. (: Värinkin saa helposti korjattua.
      Kiitos!

      Poista
  2. Minusta leikkaus ja värjäus on ihan ok, tietenkin en tiedä kunka paljon olet manipuloinut kuvia. Toisalta nyt ainakin tiedät mihin lopputuloksen olet kykeneva ja rangastuksen sait. Toivotaan että se oli sitten viimeinen kerta tai sitten sinun täytyy hatjoitella muidenkin hiuksilla. Harjoitus kuulemma teke mestarin. Toivottavasti voit jo paremmin ja hiukset myös. T:) Koralli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran olen värejä säätänyt, että olisi mahdollisimman samannäköinen ruudussa, kuin peilissä. (:
      Olen jo kyllä anteeksi saanut, kun hiukset saivat pientä terapiaa. (: Ja minäkin voin paremmin, kiitos! (:

      Poista