lauantai 1. joulukuuta 2012

Inspiroiduin kuvasta

HUH! Osallistuin Korukoplan Inspiroidu kuvasta-haasteeseen, ja olin aivan siinä uskossa, että julkaisupäivä olisi ensi maanantai. Tänään sitten sain huomata, että kiire tuli.. : D 
En ollut aloittanutkaan koko projektia, joten nyt piti keksiä jotain pikaisesti, kun tämä lauantai on harvinaisen kiireinen muutoinkin. 
Kuvan olin valinnut jo haasteeseen osallistuessa, ja vähän siihen sopivia helmiä hypistellyt, joten sain kun sainkin homman valmiiksi. 
Kuvakseni valitsin tämän:

Tämä kuva itsessään ei ole sellainen, jota pitäisin julisteena seinällä, mutta se hetki ja paikka, jossa se on otettu, on rauhamaailmaani. Väritkään tässä kuvassa itsenään eivät ole mieleisiäni, mutta yhdessä niistä tulee täydellinen harmonia. Pyrin löytämään kaikkia noita värejä tekeemääni koruun, josta tuli lukollinen riipus:

Hain sekä jutsilleen kuvassa olevia värejä, että niistä hieman kärjistettyjä ja tehostettuja versioita. Esimerkiksi kirkasta sinistä ei kuvassa juuri ole, mutta koru vaati sitä.

Kokosin korun tertuksi, jolloin helmet heijastavat toisiaan ja voivat vähän piiloutuakin.


Käytin särmikkäitä, kimaltavia helmiä. Ne itsessään luovat koruun kuvanmukaista tunnelmaa, vaikken sitä saanutkaan hyvin kuvattua..


Tässä siis minun pikainen teokseni. (:
Käys kattoon muidenki tekemät korut tästä. Itse teen kierroksen huomenna, kun on paremmin aikaa. (:


10 kommenttia:

  1. Kaunista yhdistää kaikkia värejä =) Suloinen!

    VastaaPoista
  2. Kaunis terttu! Ihanasti löysit kuvan sävyt! Itelle ei ollut lainkaan helppoa helmien löytäminen.

    VastaaPoista
  3. mielenkiintoinen ja monikäyttöinen terttu

    VastaaPoista
  4. Näin sitä nopeallakin aikataululla sa hienoa aikaiseksi!
    Kauniita helmiä tertullinen!

    VastaaPoista
  5. Ihana rypäs! Ja tosiaan voi laittaa piristykseksi moneen paikkaan.

    VastaaPoista
  6. Hauska helmiterttu, ja monikäyttöinen!

    VastaaPoista
  7. ihana idea, tuo helmiterttu, monikäyttöinen :) ja hyvin olet värit valinnut

    VastaaPoista
  8. Kivasti yhdistetty kaikki värit samaan terttuun. Hieno toteutus :)

    VastaaPoista
  9. Kaikki värit on loistavasti mukana ja yksinkertaisesti koko korukin kulkee mukana. Piristävä, niin kun hyinen ilma kuvassa. T:) Koralli

    VastaaPoista