maanantai 16. heinäkuuta 2012

Tunnustus


Olen saanut tunnustuksen! Vau! Jopa kahdesta blogista! (:
Ja tämä onkin ihan ensimmäinen tunnustukseni. (:
Siis erittäin, erittäin paljon kiitoksia Meke ja Outiriina, kun tunnette blogissani olevan ainesta! (;

Tunnustukseen liittyy seuraavat säännöt:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa 
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle 
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunustuksesta
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

Noh, kahdeksan tunnustuksen arvoista blogia löytyy leikiten (enemmänkin)! (:
Osa näistä blogeista ei vielä ollut lukulistallani, koska olen tottunut lukemaan niitä jotain toista kautta.. Mutta nytpä sain sitten viimein liityttyä lukijaksikin ja lisättyä ne listaan. (:

Ja näille blogeille tunnustuksen jaan:

Funny Stuff ja Tiinatsih
Korun aika ja Kati
Helmihurmio ja Pipsa
Mmilya ja Mmilya
Funny Article ja Kati
Viimeinen piste ja Maria
Little Nail Art ja Jutta
Saurikki ja Tanja

Käyn myös ilmoittamassa heille kaikille, kunhan olen saanut tämän kirjoitettua ja julkaistua. (:

Ja sitten tehtävänä oli kertoa kahdeksan asiaa itsestäni.. 

1. Olen innostuja. Innostun uusista asioista aina todella kovasti. Innostus kuitenkin laimentuu pian, ja unohdan koko jutun siirtyen uuteen.
2. Tiedän monista asioista vähän, mutten mistään paljoa. 
3. Minusta on mukava olla joskus ihan yksin.
4. Minulla on kesken monta kirjaprojektia, joita en varmaankaan koskaan saa tehtyä loppuun asti. En ole niin pitkäjänteinen, vaan keskittymiseni riittää juuri ja juuri novelliin.
5. Jos minulla olisi päätösvalta perheemme taloudesta, joutuisimme syömään jokapäivä hernekeittoa, koska ostaisin tilin tyhjäksi samantien. : D En ole ollenkaan järjestelmällinen raha-asioissa.
6. Olen oppinut siivoamaan vasta viime vuosina. Teininä olin hirveän sotkuinen. 
7.  Olen erittäin ylpeä poikani pitkästä ja vahvasta tukasta, enkä suostu leikkaamaan sitä mistään hinnasta. 
8. En ole päässyt maalaamaan pitkään aikaan, ja kaipaan sitä hommaa ihan hirveästi! Päätin, että seuraavana "palkkapäivänä" käyn ostamassa pari pohjaa, ja uudet maalit sekä siveltimet jotta pääsen hommiin. 

Siinäpä se. (:

Kiitos vielä kerran Meke ja Outiriina tunnustuksen antamisesta! 
Nyt minä lähden levittämään ilosanomaa. (:



 ♥

4 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta! ((:
    Noi kaksi ekaa natsaa muhunkin ihan täysin! :D

    VastaaPoista
  2. Voi, nyt vasta huomasin, kun blogiini vihdoin eksyin, että olin saanut sinulta tunnustuksen.. sydämellinen kiitos :)

    VastaaPoista